Cryo 21

Dui Clinique AS:n kehittäminen aloitettiin jo vuonna 1990 ja 1998 Dui Clinique AS tuli Norjaan.Tutkimustyön avainhenkilöt ovat Audrey Wong Mortensen ja Nils Christian Mortensen. He tekevät jatkuvasti työtä löytääkseen uusia ja parempia ratkaisuja iho-ongelmiin sekä muun muassa selluliittiin, suonikohjuihin, arpiin, imunesteen kanavointiin. Viimeinen lisä laitteistoihin on Cryo 21 – pysyvä rasvanpoisto ilman kirurgiaa!

Cryo-terapia on uusi ja vallankumouksellinen menetelmä jonka vaikutus on välitön ja pysyvä!
Cryo -laitteella voi tehdä myös myös monia muita hoitovaihtoja

DSC_2425Cryo-terapian vallankumous tapahtuu vihdoinkin Norjassa ja Suomessa. Ruotsissa Karolinska Institutet on tutkinut rasvasolujen kylmäkäsittelyä (Cryo-terapia). Heidän tutkimuksensa osoittavat, että «valkoisen rasvan» kylmäkäsittely edistää verisuonien kasvua, jotka muuttavat rasvan ruskeaksi rasvaksi, jonka keho voi paljon helpommin polttaa.
Kylmäkäsittely on FDA:n hyväksymä menetelmä, täysin turvallinen ja vaaraton, ilman sivuvaikutuksia. Käsittely tuntuu vain miellyttävältä viileältä hieronnalta.

Meidän menetelmämme eroaa muista cryomenetelmistä siten, että kylmäelementtiä liikutetaan käsin niillä alueilla, joista halutaan poistaa rasvaa. Toisissa menetelmissä elementti kiinnitetään ihoon imukupilla, jolloin käsiteltävä alue on erittäin rajoittunut.

 

PITKÄLLE KEHITTYNYTTÄ TEKNOLOGIAA
Meidän menetelmämme on suorastaan nerokas siksi, että voimme käsitellä kaikkia kehon alueita: poistaa alleja, kaksoisleukoja, sisäelinrasvaa ja selluliittia ym. Cryo 21 on terapeuttista rasvanpoistokäsittelyä ilman kirurgiaa.

Cryo 21 aiheuttaa lämpöshokin alentamalla rasvasolujen lämpötilaa.
Tämän apoptoosiksi nimitetyn prosessin tuloksena on rasvasolujen degeneroituminen ja kuolleiden solujen eliminoituminen.
Apoptoosi tapahtuu, kun kone vähentää ihoalueen lämpötilan C34 asteesta C8 asteeseen ilman että käsiteltävä henkilö tuntee minkäänlaista epämiellyttävää kylmyyttä.
4 – 10 käsittelykerran jälkeen asiakas on menettää jopa 12 cm vyötärön mitasta. Tämä on pysyvä muutos joka on saatu aikaan ilman minkäänlaista kirurgista käsittelyä.

Tämän hoidon kanssa yhteensopivia hoitoja tai tuotteita

Tervetuloa

Olemme avoinna ajanvarausten mukaisesti.

Tervetuloa tuoteostoksille myös ilman ajanvarausta, mutta varmistathan aina etukäteen esim. tekstiviestillä olenko paikalla ja vapaana hoitotyöstä.

Yhteystiedot

Puhelin

+(358) 400 631 474

Sähköposti

saija@fiini.com

Osoite

Linnankatu 1 B
20100 Turku

Uutiskirje

Uutiskirjeessä kerromme uusista tuotteista, tarjouksista, esittelyistä. Saat sen sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa ja pääset ensimmäisten joukossa kokeilemaan uutuuksia ja verrattomia tarjouksia.